tiistai 16. lokakuuta 2012

Vaalilehtien jakoa ja reippailua

Minulla on ollut sen verran vauhdikas viikko ja viikonloppu, etten ole ehtinyt rauhoittumaan koneelle ja kirjoittamaan. Nyt on siihen paras mahdollinen hetki. Minulla on edessäni kuppi kahvia, ruisleipää ja televisiosta tulee Huomenta Suomi, eikä minnekkään ole kiire. Rakastan rauhallisia aamuja.

Viime keskiviikkona olin Vihreiden kanssa kampanjoimassa Sokoksen käytävällä. Jälleen kerran olin ihan ruosteessa. Tilanne kuitenkin rentoutui nopeasti ja meitä kampanjoijia oli paikalla monia. Ohi kulkevat ihmiset joko ottivat vastaan tajoamamme vaalilehden tai kieltäytyivät ystävällisesti. Pääsin myös keskustelemaan muutaman ohikulkijan kanssa. Jälleen kerran uimaharjulaisuuteni tuntui kiinnostavan ihmisiä kovasti. Onneksi olen ylpeä juuristani!

Vaalilehdet ja vaalimainokset vielä kotona pinoissa odottamassa jakamista.
Perjantaina lähdin Uimaharjuun jakamaan Vihreiden vaalilehteä. Minulla oli 400 lehteä, jotka lajittelin 50 lehden nippuihin. Oli tarkoitus jakaa lehdet pienissä erissä pyörällä liikkuen. Aloitin kuitenkin jakamisen jalkaisin kotipihani ympäristöstä. Viisikymmentä lehteä meni hetkessä. Kävin kotoa hakemassa sadan lehden nipun ja lähdin systemaattisesti jakamaan lehteä kylän läheisyyteen. Tein myös päätöksen, että jaan loputkin lehden kävellen.

Kun olin jakanut 150 lehteä oli aika pitää ruokatauko. Tahtini oli noin 50 lehteä puolessa tunnissa. Ruokataukoni aikana alkoi sataa vettä ja jouduin juomaan vielä kahvitkin sateen loppumista odotellessa ("voi harmi"). Lopulta pääsin jatkamaan hommia. Siinä vaiheessa suunnitelmani menivät täysin uusiksi. Otin reppuun 250 lehteä ja kangaskassiin 100 lehteä. Päätin, etten enää välillä käy kotona vaan jaan samalla reissulla kaikki jäljellä olevat lehdet.

Minulla meni yhteensä 4,5 tuntia aikaa lehtien jakamiseen. En tiedä kuinka monta kilometriä kävelin, mutta karkea arvio on noin parikymmentä. Uimaharjun kylän alue on melko laaja ja kävelin sen äärilaitoja myöten. Voin kertoa, että illalla oli hiukan rauhattomat jalat. Kunto nousi taas kohisten ja mieli oli reipas. Tämä tyttö tykkää lenkkeilystä!

Viralliset vaalikissat Eevi ja Minttu odottavat mamia kotiin lehtienjakoreissultaan.
Lehtiä jakaessa huomasin olevani kiitollinen niille asuinalueille, joissa postilaatikot oli kerätty yhteen ja samaan paikkaan. Oli myös alueita, joissa postilaatikot olivat jokaisen talon kohdalla ja piti kävellä pitkän tien toiseen päähän vain sen vuoksi, että siellä oli yksi postilaatikko. Oli myös hauskaa huomata, että joillakin oli tuliterät postilaatikot ja jotkut laatikot olivat melkein älypelejä. Piti keksiä, miten niihin saa tiputettua postit. Joidenkin postilaatikoiden päällä kasvoi sammalta ja ne olivat kaatua kun ne avasi. Nuo olivat asioita, joihin en ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota! :)

Jatkan taas tällä viikolla vaalityöskentelyä tavalla tai toisella. Infoilen täällä loppuviikosta kuinka viikkoni on mennyt! Palataan taas! :)

2 kommenttia:

  1. Muistahhan Tanja kirjoitella! Miten mennee vaalikamppanjassa?

    t: Anneli

    VastaaPoista
  2. Tänään kirjoitin uusimpia kuulumisiani ja sen jälkeen ehtikin tapahtua vaikka mitä vaalirintamalla! Siitä varmaankin huomenna lisää! :) Rosa Meriläisen sanoin: "vaalit on politiikan parasta aikaa".

    VastaaPoista