lauantai 27. lokakuuta 2012

Vaalien loppukiri

Se olis nyt niinku miun ensimmäinen vaalikampanja taputeltu! Vielä parikymmentä vaaliesitettä jaettavana, mutta senkin ajattelin tänä iltana lenkkeilyn ohessa hoitaa alta pois. Sitten jätän homman äänestäjien käsiin.

Nämä tosiaankin ovat ensimmäiset vaalit, joissa olen ehdokkaana ja kokemus on ollut pelkästään positiivinen. Kun lukee tämän blogin ensimmäisiä kirjoituksia niin voi huomata sen kauhun ja pelon, jolla suhtauduin uuteen asiaan. Itsevarmuus on kasvanut sitä mukaa, mitä enemmän on tehnyt vaalityötä. Suuren kiitoksen annan myös Vihreille, joiden kanssa olen vaalityötä tehnyt. Ihan uskomattoman mahtavaa porukkaa ja olen saanut tarvitsemaani tukea ja tutustunut niin ihaniin ihmisiin.

Tänään olimme vielä vaalitorilla. Tunnelma oli korkealla ja ihmisiä oli tori täynnä. Jaoimme ilmapalloja, lämmintä juotavaa, karkkeja, hyvää asiaa ja iloista mieltä. Kaikki jaksoivat mahtavasti tsempata vaikka sää oli hyytävän kylmä. Annoimme kaikkemme ja voimme olla pelkästään tyytyväisiä panokseemme!

Tämän päiväisiä vaalitunnelmia torilta. Etualalla Vihreät ehdokkaat Päivi Ikonen ja Päivi Järvinen.
Eräs ihminen tuli torilla kättelemään ja kertomaan äänestäneensä minua. Olin ihan liikuttunut asiasta ja hyvä etten alkanut itkemään. Se tilanne yllätti minut täysin! Minua koskettaa syvästi kun joku todella luottaa minuun niin paljon, että antaa minulle äänensä. Kiitos siitä!

Minulla ei ole mitään varsinaista äänitavoitetta. En ole osannut asettaa tavoitteita, koska olen uusi kasvo ihmisille. Se vain riippuu äänestäjien rohkeudesta äänestää uusia tyyppejä. Tottakai toivon, että olisin herättänyt mahdollisimman suurta luottamusta ihmisissä ja he olisivat antaneet arvokkaan äänensä juuri minulle.

Huomenna jokainen voisi ottaa tehtäväkseen käyttää äänioikeuttaan. Se on mahdollisuus vaikuttaa oman kotikaupungin asioihin ja yksikin ääni voi ratkaista! Jokaisen ääni on tärkeä. Minä olen omani jo antanut, anna sinäkin! :)

2 kommenttia:

  1. Hyvin ainakin osaat kirjoittaa asioista.En tiennyt kuin vasta äskettäin, että oot ehdokkaana. Uimaharjussa kotona käydessäsi olet varmaan kuullut mikä huoli meillä Uimaharjulaisilla on terveysaseman tulevaisuudesta. Sen lopettamisen myötä varmaan apteekkikin menee. Uutta koulua rakennetaan, mutta tuleeko siitä tarpeeksi iso, että Enolaisetkin sinne mahtuisi. Ainakin yläluokat. Ei Enonkaan koulut häävissä kunnossa taida olla. Päättäjät ei tähän mennessä ole tajunneet, että aivan sama matka on Enosta Uimaharjuun kuin toisinpäin. Ainahan kaikki on pitänyt keskittää Enoon (virastot,lukio,ym) Samanlaisia asioita mietitään varmasti muissakin Joensuun syrjäkylillä, että kaikki siirtyy vaan sinne keskustaan. Syrjäseudut ajetaan alas.
    Toivon hartaasti, että pääsisit kaupungin valtuustoon ja uskon, että edustat enemmän meitä Uimaharjulaisia, kuin puoluetta!

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa, että miut on huomattu myös miun pääasiallisessa kohteessa eli Uimaharjussa! :) Tohkasen Matti valaisi minua Uimaharjun terveyskeskuksen, apteekin sekä Viherkodon tilanteesta. Kaikki ovat sellaisia kohteita, joita ei todellakaan saa lakkauttaa! Ja olet oikeassa siinä, että Uimaharjusta Enoon matka on sama molempiin suuntiin. Me uimaharjulaiset ollaan aina taivuttu siihen, että kaikki virastot sun muut on Enossa, joten olisko vuoron vaihto aiheellinen!? Toivottavasti nyt kerralla rakennetaan hyvä koulu ja se olisi sellainen ratkaisu, joka kantaisi kauas tulevaisuuteen. Tyhjiä koulurakennuksia on pikku kylät pullollaan ja se on suoraa haaskausta! Haluaisin olla valtuustossa muistuttamassa, että tosiaan Joensuun kaupunkialueen ulkopuolellakin on elämää! Oman kylän asiat on miulle todella tärkeitä.

    VastaaPoista