maanantai 29. lokakuuta 2012

Tuore Vihreä kiittää ja kumartaa!

Yritän keksiä sopivia sanoja kuvailemaan tuntemuksiani. Se on hyvin vaikeaa, koska suomenkielessä ei taida olla sellaisia sanoja, jotka kuvailisivat osuvasti hämmästystäni ja onnellisuuttani saamastani vaalimenestyksestä. Sain yhteensä 37 ääntä ja olen äärimmäisen kiitollinen kaikille niille 36:lle itseni lisäksi minua äänestäneelle. Kiitos, että uskoitte ja luotitte minuun. Haluaisin kiittää jokaista minua äänestänyttä henkilökohtaisesti, mutta valitettavasti se ei ole mahdollista. Toivottavasti tämän blogin kautta kiitokset menevät mahdollisimman monelle! :)

En ikimaailmassa olisi uskonut saavani näin paljon ääniä. Aloitin vaalikampanjani periaatteessa täysin tyhjästä. Minulla ei ollut mitään poliittista taustaa, eikä juuri kukaan tuntenut minua. Olen kuitenkin hyvä esimerkki siitä, miten paljon esimerkiksi torikampanjointi vaikuttaa äänestystulokseen. Olin hyvin aktiivisesti mukana heilumassa vaalikentillä ja ajattelin, että vaikka en itse saisi tällä työllä ääniä niin toivottavasti saan edes Vihreille muutaman äänen. Parasta kampanjointia siis on tavata ihmiset kasvotusten. Toinen hyvä kanava on ollut tämä blogi. Olen avoimesti kirjoittanut tänne ja ollut oma itseni. Selkeästi sitä arvostettiin.

Vaalivalvojaisiin lähdössä. Tässä vaiheessa jo hiukan jännitti kun oli alle tunti ennakkoäänten julkistamiseen.
Vihreät kaiken kaikkiaan pärjäsivät Joensuussa hyvin. Säilytimme kuusi valtuustopaikkaamme ja olemme tyytyväisiä lopputulokseen. Toki ainahan olisi voinut mennä paremmin, mutta jälkeenpäin on turha jossitella. Meillä oli hyvä vaalikampanja ja me teimme kovasti töitä ääniemme eteen. Joensuun äärimmäisen alhainen äänestysprosentti (51,3 %) kertoi paljon ihmisten asenteista kunnallisvaaleja kohtaan. Jostakin kumman syystä ei ajatella, että äänestämällä voi vaikuttaa vaikka nimenomaan se on tapa vaikuttaa!

Tänään tein ratkaisevan päätöksen ja liityin JoVinoon eli Joensuun Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden paikallisjärjestöön. Minulla oli vaalikampanjan aikana niin mukavaa Vihreiden kanssa, etten halunnut sen loppuvan. Haluan myös olla mukana vaikuttamassa Joensuun asioihin. Olen siis tästä päivästä alkaen virallisesti Vihreä!

Aion jatkaa tämän blogin kirjoittamista, koska tuskin uudet haasteet elämässäni näihin vaaleihin loppuvat. Nythän ne vasta alkavat! Kirjoitustahti varmaan hiukan hidastuu, koska nyt pitää välillä keskittyä ihan todenteolla opiskeluihin.

Kiitos vielä kerran minua tukeneille ihmisille ja eritoten minua äänestäneille! Minulle saa edelleen tulla juttelemaan ja minuun saa ottaa yhteyttä. Siispä palataan taas! :)

4 kommenttia:

  1. Niin aivan eihän sinulla vielä ole poliittista taustaa ja 37 ääntä kertoo kyllä, että oikealla asialla olet. En itse ole minkään puolueen jäsen ja minulle vaalit ovat aina henkilövaalit. Jos ehdokkaan ajatukset ja arvomaailma kohtaa minun vastaavat en katso puolueeseen. Ja toisaalta, kun seuraan jonkunverran äänestämäni henkilön poliittista toimintaa, vaihdan seuraavassa vaalissa ehdokasta. Ehdokkaan pitää myös pitää lupauksensa! Olisi kiva ollut kuunnella sinun vaalitilaisuuttasi/kampanjaasi.
    Toivotan hyvää jatkoa ja odotetaan seuraavia kunnallisvaaleja.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Sie juurikin kerroit syyn, miksi ehdokkaiden ei kannata lupailla älyttömiä vaalikampanjassaan! Ihan turhaa lupailla sellaista, mitä ei olisi edes mahdollista toteuttaa. Omaan äänimäärääni olen todella tyytyväinen. Joku miulle jo sanoikin vaalivalvojaisissa, että neljän vuoden päästä sitten vaan nolla perään äänimäärään! :D

    VastaaPoista
  3. Hei Tanja!

    Paljon onnea!! Saamasi 37 ääntä on hyvä tulos ensikertalaiselle. "Siitä se ura urkenee".

    Törmäillään varmasti takapihalla!

    Matti

    VastaaPoista