keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Reippailua ja värikkäitä kuvia

Lopultakin aurinkoinen syyspäivä! Jo sitä oli odotettukin, koska alkoi tulla jo paniikki puuttuvista vaalikuvista. Nyt on materiaalia vaalimainoslehtisiin vaikka millä mitalla! Täytynee todeta, että kyllä minustakin ihan edustuskelpoisen näköisen saa kun laittaa tarpeeksi meikkiä naamaan! :)

Takanani näkyy kaunis kirkkomme.
Pikkusiskoni, joka opiskelee graafista suunnittelua toimi kuvaajana. Hän ja hänen järjestelmäkameransa sopivat kuvioon täydellisesti. Pikkuisen karkasin koulusta tänään aiemmin, jotta ehdittäisiin ottamaan kuvat valoisan aikaan. Joimme meillä päiväkahvit itse leivotun suklaapiiraan kera ja teimme aivan loistavan toimintasuunnitelman kuvien ottamista varten.

Taustalla syksyn värejä.
Päätimme kiertää rantoja pitkin luterilaisen kirkon takaa Linnunniemen kautta aina sinne kauimmaiselle uimarannalle, jonka nimeä en edes tiedä. Hyötyliikuntaa ja raitista ilmaa saimme pyöräillessämme välimatkat. Maisemat olivat niin kauniita kuin ne syksyllä voivat olla. Minun silmäni lepää värikkäässä syksymaisemassa.

Nautin suuresti veden läheisyydestä. Se on hyvin rauhoittava elementti.
Seuraava "ongelma" sitten onkin, mitä kuvia käytän vaalityössäni. Mainoslehtiseeni aion laittaa pari persoonaani kuvaavaa kuvaa. Tahdon, että ne kyseiset kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Tämä siksi, koska lehtiseen ei kovinkaan paljon tekstiä mahdu. Haluan näyttää olevani iloinen, säteilevä ja henkevä sekä tomera ja aktiivinen toimija. Pitänee siis vielä pohtia kuvavalintoja!

Haimme tällä kuvalla vähän maalaisromantiikkaa, mutta ei tästä sitten ihan tullutkaan Hilja maitotyttöä.  :)
Niin ja tosiaan, sain lopultakin laitettua tämän blogin sivupalkkiin ajantasaisen kuvan itsestäni. Olisin tahtonut tänne söpistely-yhteiskuvan kahden kissani kanssa, mutta he eivät olleet lainkaan yhteistyöhaluisia. Ottamamme kuvat eivät sovi ainakaan Vihreiden edustajan blogiin, koska ne näyttivät lähinnä eläinrääkkäykseltä! :D Mutta leikki leikkinä, kohdellaan rakkaita lemmikkejämme hyvin ja annetaan niille pari ylimääräistä herkkunamia!

Meikkaustauko kesken kiivaimman kuvienoton.  Huomaa itseneulottu pipo! 
Lopputulokseen olen todella tyytyväinen. Kaikki kuvat henkivät positiivisuutta ja energiaa. Saimme myös vangittua kuviin syksyn väriloistoa ja mikä parasta olimme luonnon keskellä (vaikka todellisuudessa olimmekin melkein keskustassa). Toki säästin parhaat otokset vaalimainostani varten ja nämä julkaisemani kuvat ovat vain esimakua tulevasta! Palataan taas! :)

maanantai 24. syyskuuta 2012

Syksyn fiilistelyä ja vaalikonetuskastelua

Tänään olemme saaneet täällä Joensuussa nauttia syyssateesta. Sää on ollut melko kolea ja harmaa. Aamulla kouluun kävellessä en ollu kamalan innoissani vallitsevista sääolosuhteista. Päivän aikana mieli muuttui ja kävinkin iltalenkillä kirpeässä syyssateessa. Rakastan syksyä, koska silloin ilma on niin raikas. Täällä kaupungissakin voi hengittää!

Harmillisin asia oli, ettei minulla ollut heiijastinta ja tuolla oli pimeä. Piti kävellä turvallisesti valaistuja kävelyteitä pitkin. Onneksi meillä on näin hyvät puitteet lenkkeillä ympäri kaupunkia. Saamme olla iloisia siitä!

Ehkä hiukan kesäinen kuva, mutta puunhalailu jotenkin sopii tämän päivän tunnelmiin. 
Päivällä vastailin muutamaan vaalikoneeseen. Olen nyt jotenkin kamalan närkästynyt niiden kysymyksistä. Ylen vaalikoneessa oli väittämä, joka meni kutakuinkin näin; "Kuntaliitos oli viimeinen naula Hammaslahden arkkuun." Minusta tuo oli todella jyrkkä väittämä ja jätin kokonaan vastaamatta siihen. Ensinnäkään minulla ei ole mitään käsitystä Hammaslahden tilanteesta ennen kuntaliitosta tai sen jälkeen. Myöskään Tuupovaaran aiempaan ja nykyiseen palveluiden tilanteeseen en ottanut kantaa. 

Maikkarin vaalikoneen kysymys uskonasioista oli minulle liian henkilökohtainen, etten voinut siihen vastata. Minun mielestäni se ei kenellekkään kuulu uskonko korkeimman johdatukseen tai mihin tahansa. Tuskin se asia tuolla luottamustehtävissä kovinkaan suureksi vaikuttavaksi tekijäksi nousisi.

Tämä tosiaan oli ensimmäinen kerta kun olin itse vastaamassa vaalikoneiden kysymyksiin ehdokkaan roolissa. Olen useasti itse katsellut sopivia ehdokkaita äänestäjän roolissa. Nyt en kuitenkaan ole enää ollenkaan varma antavatko vaalikoneet oikeaa kuvaa ehdokkaista. Kysymykset ovat melko rajaavia ja jos joku ei jaksakaan lukea ehdokkaan kirjoittamia kommentteja. Silloin voi jäädä hyvin yksipuolinen mielikuva ehdokkaista.

Huomenna minun täytyy hetkeksi sysätä sivummalle nämä vaaliasiat ja keskittyä ainoastaan työntekoon. Meillä on Maaseudun Tulevaisuusriihi - hankkeen puitteissa koulutusiltapäivä Kukkolan tilalla. Siellä suunnitellaan ja kehitellään taas uusia työkaluja Pohjois-Karjalan maaseudun kehittämiseksi. Minulla on hyvin mielenkiintoinen työ, josta todella pidän. Ehkäpä saamme nauttia hankkeemme hedelmistä tulevina vuosina.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Keltanokka vaalityössä kotikonnuillaan

Eilen oli hyvin mielenkiintoinen päivä. Tein elämäni ensimmäistä kertaa vaalityötä! Ihme kun edes sain edellisenä yönä nukutuksi. Minä kaikkine ennakkoluuloineni menin minulle täysin tuntemattomien ihmisten joukkoon. Omalle tyylilleni uskollisena ajattelin, että voi ei en tunne sieltä ketään, enkä tutustu keneenkään! Jännästi aina käy toisin kuin oletan! :D

Ehkä aloitan päivän kertaamisen ihan alusta. Aamulla reippailin aamulenkillä juna-asemalle ostamaan menolipun Enoon. Ennen yhtätoista suuntasin Teatteriravintolan Torni - kabinettiin (ei ollut oikeasti hajuakaan, miten sinne mennään). Heti kapungintalon pihalla törmäsin mukaviin Vihreisiin ihmisiin, joiden kanssa menimme yhdessä kyseiseen kabinettiin. Siellä Vihreät julkistivat vaaliohjelmansa.

Täältä se matka alkoi.
Lähdimme kävelemään juna-asemalle. Meitä oli kymmenkunta. Enossa kävelimme asemalta Louhiojalle Louhitalolle. Sinne ei valitettavasti tullut enolaisia meidän kanssamme keskustelemaan, mutta Enon entinen kunnanjohtaja Matti Tohkanen tuli virittämään keskustelua. Hän puhui muun muassa Enon jäähallin purkamisesta, Uimaharjun Terveyskeskuksen  ja Viherkodon lakkauttamisesta sekä Pölösen salin myymisestä. Vastustan toki kaikkia näitä aikeita, mutta minulla ei ainakaan vielä ole ratkaisumalleja lakkauttamisten ja purkamisten estämiseksi. Tätä täytyy oikeasti miettiä!

Tällä olisin halunnut mennä, mutta tällä me mentiin!
Keskusteluihin tuli myös Enon Vallisärkkä, joka on ikävässä kunnossa. Siellä on kuulemma jopa vaarallista, koska nuoret viettävät siellä aikaansa ja paikat ovat täynnä rikkoutuneiden ikkunalasin palasia sekä rakenteet ovat lahonneet. Päätin, että minun on pakko käydä katsomassa paikkaa omin silmin kunhan käyn taas Enon suunnilla. Ehkä paikan päällä tulee ajatuksia, mitä asialle voisi edes tehdä! Tällä hetkellä tulee mieleen vain hanke, jonka avulla rahoitettaisiin paikan korjaus. Mietin vain, että korjaushankkeelle pitäisi olla jokin syy. Heräteltäisiinkö sitten Enon tanssilavakulttuuri uudelleen, en tiedä!?

Maisema Louhiojan sillalta. Harmi, että oli hiukan pilvistä ja sateista. 

Päivän lopuksi oli vielä vähän koulutusta, joka todella tuli tarpeeseen! Katariina Kemppaisen johdolla mietimme mahdollisia vaaliteemojamme. Kirjoitan tähän suorat lainaukset omista ajatelmistani:

"Olen agrologiopiskelija, media-assistentti. Olen kotoisin Uimaharjusta, mutta tällä hetkellä asun Joensuun keskustassa. Maaseudun asiat ovat tärkeitä ja nuorten asiat --> etenkin maaseudun nuorten asiat. Opiskelujeni alkuvaiheessa otin missiokseni pelastaa Suomen maaseudut. Projekti on hyvä aloittaa ihan paikallistasolta. Tämän jälkeen voi laittaa hyvän kiertämään."

Ajatelmiani vaaliteemoiksi:

"Uimaharjun nuorille mahdollisuus kulttuuriharrastuksiin."
"Pienistä kylistä täytyy tehdä niin vetovoimaisia, että ihmiset tahtovat asua niissä / muuttaa niihin."
"Syrjäkylien kierrätysmahdollisuudet järkevien matkojen päähän."

Näitä aion työstää ja miettiä toden teolla ratkaisuja ongelmiin sekä epäkohtiin. Maaseutujen pelastamisen eteen olen tehnyt töitä ja olen kaiken aikaa edennyt oikeaan suuntaan. Opiskelen agrologiksi, joka oli kimmoke tälle ajatukselle ja työskentelen Maaseudun Tulevaisuusriihi - hankkeessa, jossa kehitellään uusia työkaluja maaseudun kehittämiseksi. Nyt vielä tämä uusi mahdollisuus, jossa voisi päästä todella vaikuttamaan päätöksiin.

Todistusaineistoa, että kyllä minä siellä Louhitalolla kävin!
Kaiken kaikkiaan eilinen päivä oli aivan huikea. Tapaamani Joensuun Vihreät ihmiset olivat ihan huippuja tyyppejä. Minua kutsuttiin jo vaikka minne ja kaikki olivat todella ystävällisiä! Opin päivän aikana paljon ja kuuntelin ihmisten keskustelua. Sain paljon hyviä ajatuksia ja näin vähän mallia, miten kokeneet konkarit toimivat. Lisää tätä!! :)

perjantai 21. syyskuuta 2012

Uusien haasteiden äärellä

Kunnallisvaaliehdokkuus on minulle aivan uusi juttu. Tämä on todella jännittävää, koska kaikki seuraavan reilun kuukauden aikana tapahtuvat asiat ovat minulle uusia ja ihmeellisiä. Hanna-Kaisa Lähde ja Krista Mikkonen yhteistuumin pyysivät minua ehdokkaaksi. Pakko myöntää, että oli niin vaikutusvaltaisia naisia asialla, etten tohtinut kieltäytyä! Kuten Krista myöhemmin totesi, se oli hienoa itäsuomalaista yhteistyötä! :)

Minun piti hetki pähkäillä ehdolle asettumistani ennen kuin annoin myöntävän vastauksen. Kävin juoksulenkillä päästelemässä höyryjä ja samalla pohdin muutamaa tärkeää seikkaa. Mietin, onko minusta todella siihen? (MIKSEI OLISI!?) Uskaltavatko ihmiset luottaa itselleen tärkeät asiat minun vastuulleni? (VOIN OSOITTAA OLEVANI HEIDÄN LUOTTAMUKSENSA ARVOINEN) Olenko oikea henkilö ottamaan asiat vastuulleni? (JOS ÄÄNESTÄJÄT NIIN PÄÄTTÄVÄT NIIN OLEN) Ja tottakai mietin äänestävätkö ihmiset minua, koska olen uusi kasvo? (UUSIA KASVOJA TARVITAAN) Onnistuin vastaamaan kaikkiin näihin kysymyksiin mielessäni, joten päätin lähteä ehdokkaaksi.

Olen aina ottanut vastaan uudet positiiviset haasteet. Tämä kuuluu ehdottomasti niihin. Olenkin innolla suunnitellut vaalikampanjaani ja sain parhaan mahdollisen vaalipäällikön! Hanna-Kaisa Lähde on minun tukenani ja hän kokeneena poliitikkona tietää, miten homma toimii. Luotan häneen kuin peruskallioon! Hanna-Kaisa onkin joutunut vastaamaan minulle, mitä ihmeellisempiin kysymyksiin, mutta kyllä tämä homma lähtee tästä pikku hiljaa aukenemaan! :)

Huomenna lauantaina on Vihreiden valtakunnallinen Kiva Kunta - päivä. Teatteriravintolassa julkistetaan vaaliohjelma ja sen jälkeen lähdetään junalla Enoon Louhitalolle. Siellä on Enon asioihin kohdistuva yleisötilaisuus sekä ehdokaskoulutus. Todella hyödyllinen ja opettavainen päivä siis tiedossa. Aion seurata kokeneiden konkareiden toimintaa ja ottaa heiltä opikseni.

Huomisen jälkeen minulla on varmasti paljon kerrottavaa. Tästä se lähtee! :)